Suomen Urheilukalastajain Liitto on 90 vuoden ajan ajanut suomalaisen urheilukalastuksen asiaa. Ylläpitämällä kalastuskulttuuria varmistamme, että kalavetemme ja harrastusmahdollisuutemme säilyvät myös tuleville polville.
SUKL
Suomen Urheilukalastajain Liiton tavoitteita ovat:
- Kalavesien ja urheilukalastusmahdollisuuksien parantaminen vesienhoidon ja kalastusmatkailun edellytysten kehittämisen kautta.
- Vaelluskalakantojen vahvistaminen ja niiden monimuotoisuuden säilyttäminen.
- Pyydyskalastuksen rajoittaminen kalakantojen kestokyvyn mukaiseksi.
- Lupapolitiikan kehittäminen monipuoliseksi ja urheilukalastusta palvelevaksi.
- Kalastuslain uudistaminen ja vapaa-ajankalastuksen painoarvon huomioiminen siinä mitassa, mikä sille harrastajien määrän suhteen ja rahallisen tuoton mukaan kuuluu.
- Perinteisten perhojen suomalaisen sidontataidon säilyttäminen ja sidontakulttuurin ylläpito uudempien suuntausten rinnalla.
SUKL on SVK:n jäsenjärjestö >>
Suomen Urheilukalastajain Liiton jäsenseurat >>