Kuvat aukeavat klikkaamalla suurempaan kokoon.
Kilpailun taso oli korkea, mutta tuomaristo oli hyvin yksimielinen eikä voittajien järjestyksestä ollut epäselvyyttä. Kaikilla tuomareilla oli sama järjestys, vaikka kärkikolmikko oli vain viiden pisteen sisällä.
Kisassa käytettiin SM-kisojen pisteytysjärjestelmää 1-25, tuomariston pisteet laskettiin lopussa yhteen ja hajonta oli vähäistä. Suurimmillaankin 6 pistettä. Yllätyksettömästi hajonta syntyi Risto Reippaan kohdalla.
Risto Reipas aiheutti eniten keskustelua, koska sovellettu Elämäni perhot-kirjan reseptin ja Norellin malliperhon välillä oli eroja. Kirjan reseptissä on ilmeisesti vahingossa mainittu toinen siipipari, mutta malliperhoon Norell on sitonut vain kaksi siipeä. Koska kilpailun avauduttua muutosta reseptiin ei oltu vielä tehty, hyväksyttiin myös nelisiipinen versio.
Näin ollen Risto Reipas oli lähes vaaksiaisjäljitelmän luomistehtävä. Komeita onnistumisia oli niin paljon, että kunniamainintojen avulla tuomaristo päätti huomioida neljä Risto Reipasta.
Aittokosken resepti oli yksiselitteisempi, vaikka Norell oli omissa perhoissaan käyttänyt esimerkiksi runkokierteen tekoon vaihtelevasti materiaaleja. Aittokosken sidoksissa oli useita, joista tuomaristo totesi, että näistä on vaikea löytää mitään huomautettavaa. Jouni Yrjösen Aittokoski sai tuomaristolta huimat 71 pistettä, kun maksimi oli 75. Kun Yrjösen Risto Reipaskin sai erinomaiset 60 pistettä, yhteispistemäärä riitti voittoon kahden pisteen erolla Tino Kapaseen.
Symmetrinen vai ei
Jouni Yrjönen kertoo sidonnassa tehdyistä valinnoistaan Risto Reippaan kohdalla erityisesti raajojen osalta.
”Tein 2 Risto Reipasta, joista piti valita. Toinen, jossa jalat oli symmetrisesti oli näyttävämpi omaan silmään.”
”Luin kuitenkin Erkki Norellin elämäni perhot kirjasta tuon kertomuksen perhosta ja reseptin. Reseptissä oli seuraavasti ”Häkiläruodit sidotaan rungon päälle harottaviksi jaloiksi.” Eli kaikki minun tulkinnan mukaan tulisi taakse päin. Sama näkyi myös kuvassa, joka tuossa Erkin kirjassa oli. Näin ollen tulin lopputulokseen, että noudatan alkuperäistä kaavaa.”
”Toinen käsitykseni jota puntaroin oli se, että vaaksiainen ei varsinaisesti ole vesihyönteisiä. Maahyönteisenä vaaksiainen tipahtaa veteen ja liimautuu kalvoon kiinni. Jalat ovat sikin sokin. Muistaakseni se ei osaan kellua symmetrisessä kuviossa, kuten vesihyönteiset.”
”Moni oli varmasti etsinyt Risto Reippaan kuvan, kuten minäkin, Pertti kanervan Perhoatlaasta. Siinä ne jalat oli symmetrisesti, takana, sivuilla ja edessä.”
Mallin mukaan vai ei
Aittokosken sitomisessa Yrjönen kertoo kiinnittäneensä huomiota siiven väriin, koska koska Norellin kerrottiin välttäneen tummimpia kalkkunan kaistaleita siivessä.
”Kierteen halusin kapeana, koska sitä se oli lähes kaikissa kuvissa Norellin Aittokoskesta. Toinen asia oli, että kierränkö runkomateriaalin ja kierteen ristiin? Päätin, että kierrän ne ristiin (runko vastapäivään). Silloin kierre näkyy, eikä painu rungon sisään, varsinkin kierteen ollessa kapea. Olennaisempaa kuitenkin on, että se suojaa heikkoa runkomateriaalia, mikä kierteen funktio usein perhoissa onkin.”
”Ihmetystä oli myös siiven, häkilän ja pyrstön pituuden kanssa. Kaikissa Norellin sitomissa Aittokoskissa, ne oli todella pitkät. Noista kuitenkin päätin, että on pysyttävä ihan oikeissa mittasuhteissa, enkä niitä uskalla alkaa venyttämään. Sama koski viittä kierrettä.”
”Molemmissa sidoksissa piti vielä miettiä, että onhan materiaalitkin erilaisia nykyään. Se saattoi vaikuttaa noiden Norellin alkuperäisten perhojen näköön. Esimerkiksi Nalle Puhin rinnalle loppukauteen hyvin kelluvaksi malliksi tarkoitetun perhon häkilä olisi ehkä ollut tuuheampi, jos nykyisiä pinturiniskoja olisi ollut silloin saatavilla. Toisaalta nykyisissä pinturiniskoissa tulee ongelmaksi, ettei riittävän pitkää siikasta meinaa löytyä.”
