Suomen Urheilukalastajain Liiton toimintavuoden 2014 tilinpäätös oli voitollinen. Vuoden 2014 aikana liitto teki työtä sekä maamme kalastuskulttuurin että uhanalaisten vaelluskalakantojemme eteen. Kaikki työ tehtiin talkoina, mutta liitolla oli nyt mahdollisuus tarjota myös rahallista tukeaan esimerkiksi tutkimukselle ja kalavesien hoidolle.
Huopanankosken kalastushistoriallinen näyttely
SUKL vastasi nyt jo kolmatta kertaa Huopanankosken kalastushistoriallisen näyttelyn vuosittain vaihtuvan teemanäyttelyn suunnittelusta ja toteuttamisesta. Perusnäyttely esittelee Juhani Ahon kalastusharrastusta sekä näyttelytilana toimivan maamme vanhimman yksityisen kalanviljelylaitoksen toimintaa.
Perusnäyttelyn ohella on Huopanan näyttelyä täydentänyt vuosittain vaihtuva teema. Viime kesänä aiheena oli Ahon lähimpien kalakaverien hänen kuolemansa jälkeen perustaman Huopanan Urheilukalastajaklubin aika (1922-1961) koskella. Näyttely oli avoinna 24.6.–6.8. ja sen näki yli 400 vierasta. Näillä näkymin SUKL jatkaa talkoina Huopana-yhteistyötään Viitasaaren kaupungin kanssa ainakin vuoteen 2017 saakka.
Huopanankosken kalastushistoriallisen näyttelyn esineistöä 2014. Vitriinissä mm. Serlachiusten ja Bruunien välineitä ja perhoja.
DNA-tutkimus
Virtavesien hoitoyhdistys, Saarijärven osakaskunta, Rapala-rahasto ja SUKL ovat olleet yhteistyössä Saarijärven reitin taimenten perimää selvittävässä kaksivuotisessa DNA-tutkimushankkeessa. SUKL laati hankesuunnitelman, organisoi kaikki tutkimuskalastuksen ja näytteiden keruun käytännön järjestelyt sekä tuki hanketta myös taloudellisesti.
Rahoituksella tuettiin liittoon kuulumattomien kenttätutkijoiden kuluja, mm. kilometrikorvauksia. Hanke jatkuu ainakin vielä vuonna 2015.
Saarijärven reitin latvojen luonnontaimen huumattuna mittakaukalossa. Peräevän kärjestä on leikattu pieni pala DNA-tutkimusta varten. Mittauksen jälkeen kala päätyy virkistymään puhdasta vettä sisältävään astiaan. Toivuttuaan se vapautetaan.
Aholan perhotapahtuma
Liitto järjesti syyskuussa yhdessä Järvenpään Taidemuseon kanssa Tuusulanjärven Aholassa kaksipäiväisen koulutustapahtuman, jossa opetettiin perhonsidonnan ja perhonheiton alkeita. Tapahtuma pidettiin, mutta vain perhonsidontaan keskittyvänä ja yksipäiväisenä jo vuonna 2013. Se osoittautui erittäin suosituksi, joten tapahtuma päätettiin laajentaa 2-päiväiseksi ja ottaa myös heittoharjoittelu mukaan.
Käytännön järjestelyistä vastasivat Pekka Rantakari, Anssi Uitti ja Juha Vainio. Liitto sai tapahtumaa varten välineavustusta Hyvinkään Perhokalastajilta sekä Vision Groupilta.
Heittoharjoitukset alkamassa. Pekka Rantakari kokoaa välineitä.
VA-50 Perhorekisteri
VA-50 Perhorekisteriin hyväksyttiin vuonna 2014 yksi uusi nimikkoperho. Perho oli nimeltään Lääkintöneuvos. Se omistettiin Pentti Sihvolalle. Perhomallin kehitti ja sitoi Reijo Merta